sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Maailma laajenee


Taas on yksi lapsi syntynyt kaveripiirini maailmaan; pikkuveli eräälle isoveljelle. Jotenkin olin niin ajatellut, että tämä toinen on tyttö, että kestää hiukan tottua ajatukseen ettei niin olekaan. Eipä toinen poika tosin sen huonompikaan, mutta tietynlaisista mielikuvista on silti totuudenkin kohdattaessa joskus vaikea pyristellä eroon.

Kyseiselle isoveljelle metsästettiin aikanaan kummeja kissojen ja koirien kanssa, koska suurin osa lähipiiristä kuului ns. väärään uskontoon ja olivat sen takia mahdottomia kummivalinnoissa. Muistan itsekin vältelleeni mesekeskustelussa aiheeseen liittyviä tarkempia kysymyksiä. Ei sillä etteikö ystävä olisi tärkeä, mutta on se mielestäni väärä syy ottaa kummiutta vastaan sen takia ettei muita siihen tehtävään löydy. Ei olisi loppujenlopuksi kovin tärkeä olo itselläkään, vaikka sitäkään ei välttämättä siinä tilanteessa tarkoitettaisi.

Tämän pikkuveljenkin kohdalla tulee todennäköisesti samanlaiset ajat, mutta eiköhän sieltä jostakin löydy tällekin tyypille sopivat kummit kuitenkin lopulta. Itse erosin kirkosta lähes vuosi sitten, joten omalta kohdaltani siinä on ainakin sopiva syy "kieltäytyä" tällä kertaa.

Toisaalta voisi olla ihan kiva olla jonkun kummi. Ainakin toinen omista kummitädeistäni on ollut siinä tehtävässä ihan mahtava, ja kummisetä niin kauan kun hän eli. Muistan ihan pienestä pitäen kärttäneeni aina sitä, että mennään tapaamaan kummeja, kun oltiin siellä heidän kaupungissaan muuten käymässä. Jotenkin olisi ehkä kiva antaa samantyylistä kiintymystä jollekin toiselle, mutta eipä kummiasiat ole vain siitä kiinni, että minä ehkä haluan.

Kirkosta olen kuitenkin eronnut enkä siihen enää koskaan liity. En tiedä uskonko vai enkö usko, mutta pitkällisten mietintöjen tuloksena ei minun ainakaan enää tarvitse maksaa jostakin mistä olen epävarma. Tiedän, että joudun pitämään tämän päätöksen suhteellisen salassa, koska molemmin puoliset isovanhemmat ovat varmaankin aikalaistensa tapaan erittäin uskonnollisia ja omat vanhempani enemmän tapauskollisia.  Kuitenkin kaikki lopulta niin uskonnollisia etten usko, että tätä katsottaisi kovin suopeiden silmien lävitse. Mieluummin pidän tiedon itselläni ja kohtaan siten vähemmän draamaa asian tiimoilta.

Olen luvannut tuolle isoveljelle, että vien häntä omenavarkaisiin sitten, kun hän vähän vielä kasvaa. En ole koskaan itsekään tosin ollut, joten jää nähtäväksi kuinka hyvin siinä onnistumme.

Ja ehkä on hieman kyseenalaista viedä toinen varkaisiin?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti