maanantai 31. lokakuuta 2011

Elämää siivillä

Muutamat viimeiset päivät ovat menneet kuin lennosta, siivillä; ohitse pikaisesti ja täynnä kaikenlaista kivaa. On ollut mm. ravintolaillallista, baareilua, keskusteluita, ristiäisiä, lisää keskusteluita, muffinsseja ja tänään hieman erilaista harrastamista: ampumista.


Lähdettiin ampumaradalle työporukan kanssa. Kouraan saatiin ensin ilmakiväärit, joilla ammuttiin kymmenen metrin päähän ensin istualtaan ja sitten hieman huojuvammin myös seisaltaan. Tulin toiseksi meidän ampumakisassa pisteillä 42 (50 oli täydet).

Lopulta vaihdettiin ilmakiväärit pistooleihin ja ammuttiin niillä lisää. Ilmakivääri oli selvästi enemmän minun juttuni, sillä oli esimerkiksi huomattavasti helpompaa tähdätä pistooliin verrattuna. Pistoolia kun on tarkoitus yhden käden varassa kannatella, mutta ase ei siltikään ole mikään kevyin - eli sitä oli suhteellisen hankalaakin kannatella osoittamassa kohti maalia.

Pari tuntia räiskittiin ja kuunneltiin innostuneiden setien selitystä aseista ja ammuksista. Ei paljon tosin naurattanut, kun meille näytettiin ne luotityypit mitä viimeisimmässä kouluampumistapauksessa oli käytetty. Tujua tavaraa kaikin puolin.

Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen, että olen kokeillut taas jotakin uutta. Vaikka toisaalta en ehkä niin olekaan. Pienenä mökillä hajotettiin aina isän ja veljen kanssa erinäisiä pienoismalleja mitä isä ja veli olivat vuoden aikana kasanneet. Ammuttiin niitä ilmakiväärillä palasiksi. Lapsuusmuistoja...

torstai 27. lokakuuta 2011

Valoa elämään

Kyllä nyt on liikunnat vähissä. Tällä viikolla olen vain käynyt maanantaina Bodyjamissa ja that's it. Muutakaan en ehdi tälle viikolle ottaa, kun on kaikenlaista menoa ja meininkiä koko ajan. Tietenkin kivaa se, mutta ei sekään ole niin kivaa, että liikkuminen hiipuu. Ensi viikolla pitää ryhdistäytyä ja uudistautua.


Jos olisin oikein aktiivinen tekisin toki sunnuntaina himatreenin. Mutta tällaisessa laiskimuksen tunnelmassa jo etukäteen kyseinen ajatus kuulostaa luotaantyöntävältä. Tuntuu muutenkin, että nyt varsinkin tämä syksyn jatko tuntuu kovin tahmealta. Olen aamuisin erittäin ärtynyt ja väsynyt ja tuntuu etten saa nukuttua niin hyvin kuin pitäisi. Tuli näistäkin asioista juteltua jossakin vaiheessa vanhempien läsnäollessa ja sen pohjalta äitini oli ostanut minulle sellaisen kirkasvaloherätyskellon. Olen käyttänyt sitä nyt kahtena aamuna ja kuulemma siinä kestää juurikin sen kaksi-kolme päivää, että aivot jotenkin sisäistävät sen miten niiden pitäisi reagoida tähän valoon. En voi sanoa vielä huomanneeni muutosta, mutta on se jotenkin rentouttavampaa silti herätä valoon ja aaltoihin (siinä saa erilaisia ääniäkin!) kuin kännykkään (vaikka siinäkin aika lullabymainen herätysbiisi). Harmi etten ole aamuihminen sen enempää, koska ehkä siinä ajassa kun heräilen valoon en saa täysin sitä siitä saatavaa hyötyä itselleni. Päivässähän kannattaisi ilmeisesti puolesta tunnista tuntiin istua kyseisten lamppujen äärellä. Ja se tulisi tehdä aamuisin. Sitten, kun olen hereillä käyn vessassa, puen, teen aamupalaleivän mukaan töihin ja lähden. Joten siinä ei kyllä minuuttimääriä kerrytetä lampun läheisyydessä. Mutta ehkä se auttaa silti. Tiedä en sitä näin etukäteen.

D-vitamiinikin kuulemma auttaa. Ehkä pitäisi hankkia, koska kyllästyttää jo tällainen väsynyt olotila. Tultiin töissä siihen tulokseen, että meillä osa syy on varmasti se ettei työhuoneestamme / työtilastamme ole ikkunoita ulos. Joten kaikkina niinä työaikoina ja työpäivinä emme näe päivänvaloa. Ja nyt kun alkaa synkemmät ajat niin elämä on sen takia yhtä pimeyttä, aamusta iltaan. Kai ihminen tarvitsee valoa muussakin muodossa kuin sähkövaloina?!

Huomenna saan kuitenkin syyttää väsymyksestä ihan itseäni. Kello on pian kaksitoista ja yhä olen tässä. En vain jotenkin osaa mennä suoraan nukkumaan jos tulen jostakin myöhään kotiin. Tulin teatterista tänään myöhään kotiin. Esitys oli käsittämättömän surkea ja ala-arvoinen, mutta paluumatkalla piristi pari vanhempaa brittiä. Olivat jostakin syystä tulleet tänne lomalle tähän aikaan vuodesta ja pyöräilivät pimeässä kaupungissa ja ottivat itsestään kunnon posetuskuvia erilaisten rakennusten ja kylttien kohdalla. Yrittivät kysyä useammaltakin ihmiseltä jotakin, mutta kaikki muut paitsi minä kävelivät vain ohitse. Etsivät kaupungin parasta pubia. Kysyivät ehkä väärältä henkilöltä, koska enpä ole pubeissa paljon viime aikoina käynyt, mutta opastin heidät kuitenkin jonnekin. Sai britit ainakin olutta tänään.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pää räjähtää


Minua vaivaa työmasennus. Jotenkin tuntuu, että paatokseni tästä aiheesta ei ole reilua, koska työpaikkani on mitä mahtavin. Silti se vain jotenkin päivä päivältä tökkii yhä enemmän enkä tiedä mitenkä muuttaisin tilanteen siihen ettei niin olisi.

Katselin tänään mitä maailmalla olisi tarjottavana ja suojelupoliisilla oli kyllä mielenkiintoinen työpaikka haettavana määräaikaisena minun koulutukselleni. Idea kieltämättä kutkuttaa, mutta en haluaisi tässä kohtaa vaihtaa kivaa työpaikkaa toiseen mahdolliseen kivaan. Varsinkaan, kun se ei nyt tässä ole se idea eikä taka-ajatus. Idea ja toive olisi vaihtaa kiva työpaikka ajaltaan ennalta määrättyyn päämäärättömään lusmuiluun ja itsensä toteutukseen eikä se toteudu työpaikan vaihdolla varsinkaan juuri tulevan kesän kohdalla. Jos minulla ei olisi tulevalle kesälle kaikkea kivaa suunnitteilla, saattaisi olla, että ottaisin erittäin tosissani tuon suojelupoliisin. Mutta mahdollisessa uudessa työpaikassa ei todennäköisesti kadota kahdeksi kuukaudeksi kesällä omalle lomalle. Enkä halua vaihtaa sen ajan suunnitelmiani työhön.

Tiedän, että on ihan normaalia kasvaa aikuiseksi, mutta minusta tuntuu etten kuulu minnekään niistä mahdollisista lokeroista mitä aikuisuus meille tarjoaa. Ei sillä, että haluaisin olla se bilettävä opiskelijakaan (enhän edes ole ollut sitä vuosiin!), mutta en pidä jotenkin tästäkään suunnasta mihin elämä minua nyt vie. Jotenkin en kuitenkaan osaa tehdä ratkaisujakaan suuntaan enkä toiseen ja lähinnä minua vituttaa tämä oma jatkuva asian jankkaaminenkin.

Pitäisi tehdä jo jotakin eikä vain ajatella, mutta se nyt ei vain ole niin yksinkertaista.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Huomenna ei ole koskaan tänään

Elän jossakin kummassa aikakiertymässä nimeltä Huomenna:

Huomenna herään aikaisin. Huomenna en käynnistä konetta ollenkaan. Huomenna käyn kaupungilla. Huomenna hoidan asioita. Huomenna lähden salille. Huomenna käyn vähintään kävelyllä. Huomenna luen koukuttavaa keskeneräistä kirjaa. Huomenna tiskaan. Huomenna kirjoitan meiliä ystävälle. Huomenna haen parvekekalusteet parvekkeelta ja vien ne ullakolle. Huomenna vien muutakin tavaraa ullakolle. Huomenna käyn suihkussa. Huomenna vien kirjaston kirjoja takaisin kirjastoon. Huomenna nostan pyykit pois pyykkitelineestä. Huomenna pesen vessan. Huomenna käyn pankissa. Huomenna säilön jonnekin ostamani tuoksukynttilät. Huomenna en mene nukkumaan niin myöhään. Huomenna vien pulloja kauppaan. Huomenna katson Poirotia dvd:ltä. Huomenna teen himatreenin. Huomenna teen vähintään yhden Ifolorkirjan. Huomenna järjestelen muutenkin tiedostoja koneella. Huomenna teen koulutehtäviä. Huomenna luen tenttiin. Huomenna en istu sohvalle. Huomenna pyydän kaveria kahville. Huomenna vien lehtiä lehtiroskikseen. Huomenna en jumitu Youtubeen tunniksi katsomaan shark attack-videoita. Huomenna teen oikeaa ruokaa. Huomenna en siirtele paperipinoja paikasta toiseen vaan. Huomenna siivoan ne oikeille paikoilleen. Huomenna en katso netistä Criminal mindsia tai Big Bang Theoryä. Huomenna tarkistan muutaman kieliopillisen jutun. Huomenna käyn ulkona.

Pitäisi varmaan koko loman ajan olla aina jossakin muualla. Tuntuu, että jos minulla on liikaa kotiaikaa se kääntyy tällaiseksi eikä todellakaan pitemmän päälle rentouta mitenkään.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Taka-ajatuksena relaxation

Lähdin perjantaina Tampereelle suoraan töiden jälkeen. Tarkoitus oli aloittaa viikon loma jollakin, joka rentouttaisi ja irrottaisi siitä arjen oravanpyörästä, johon jotenkin yhä syvemmälle koen juuttuneeni. Jo junassa tuntui, että olen irti.

Päätin, että kirjoitan kolmipäiväisen reissun aikana kaksi novellia. Olen aina tykännyt kirjoittaa, mutta viime vuosien aikana enemmän runoja tai sanoituksia - ja oikeastaan viime lähivuosien aikana en yhtään mitään, lukuunottamatta erään riutuvan rakkauden aikaa tässä lähes parisen vuotta sitten. Hotellille päästyäni idea oli kuitenkin jo muuttanut muotoaan.

Kirjoitan kirjan.

En toki viikonlopun aikana enkä ajallisesti minkään deadlinen saattelemana, mutta kirjoitan kirjan. Sillä on jo idea, ajatus ekoista luvuista loppuun, ensimmäisen luvun teema, päähenkilön henkilöhahmo, samoin muutamien muiden henkilöiden hahmotelmat ja lista selvitettävistä asioista, jotka olennaisesti liittyvät kirjan juoneen. Olen pitkästä aikaa innostunut jostakin sellaisesta mitä voin tehdä kotona.

Näiden tunnelmien lisäksi lojuin useasti kylpyammeessa, kävin erilaisissa kahviloissa ja ruokapaikoissa, näin ystäviä ja istuin iltaa Prahassa. Kovin helpolla ja yksinkertaisella - ja lyhyellä matkustamisella pääsi hyvin toisiin tunnelmiin. Pitää jatkossa tehdä tällaista enemmänkin. Silloinkin, kun maanantaina pitäisi mennä jo töihin.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Elokuvissa


Viime viikko meni kipuillessa ja tuntuu, että tämä viikko menee lusmuillessa ja vain odottaessa seuraavaa viikkoa. Jotenkin tässä, kun on niin paljon kaikkea mitä voisi tehdä en saa aikaiseksi mitään muuta kuin sohvailua, Gilmoren tyttöjen tuijottamista dvd:ltä ja viikonlopun leffaeväsjämien puputtamista siten, että kitalaki palaa karrelle kyseisistä draculoista.

Käytiin viikonloppuna katsomassa Friends With Benefits-leffa, jonka pääosissa on Justin Timberlake ja Mila Kunis. Olen yhä enenevässä määrin alkanut pitää jälkimmäisestä näyttelijästä ja olen tyytyväinen, että näiden erilaisten roolien myötä hän on päässyt irti siitä the 70's Shown bimbon maineesta. Tässäkin leffassa idea oli ehkä kepeä, mutta näyttelijälle todennäköisesti vaativampi rooli silti vaikkei mielestäni yltänytkään ihan Black Swanin sivuosan tasolle.

Olen lähdössä Tampereelle perjantaina heti töiden jälkeen ja mietin, että pitäisikö sielläkin käydä elokuvissa sitten, koska perjantai-ilta on muuten kaikista suunnitelmista vapaa. Salit Tampereella ovat myöskin todennäköisesti suurempia ja muutenkin ainakin se illuusio isomman kaupungin elokuvateatterista olisi todennäköisesti ihan koettavan elämyksen arvoinen. Sopivia elokuvia voisi olla esimerkiksi Drive, Hölmö, hullu rakkaus tai Piiat (jota yritin kirjanakin lukea), Midnight in Paris tai ehkä jokin niistä elokuvista mitä ei kotikaupungissa edes näytetä ollenkaan.


Jotenkin yllättävän helposti tulee ostettua myös näitä viime aikaisia hyvänmielenelokuvia. Ehkä sellaiset vaikuttavat elokuvat jäävät kuitenkin ostovoiman jalkoihin. Bridesmaids oli ehdottomasti vuoden kovin hyvänmielenelokuva ja toiselta puolelta Black Swan taasen puhuttelevin elokuva mitä olen nähnyt pitkiin aikoihin. Jälkimmäistä en tahtoisi kuitenkaan omistaa eikä se missään nimessä olisikaan sellainen, jota välttämättä tahtoisin edes (kolmatta kertaa) uudelleen nähdä. Se on enemmänkin sellainen, jota tulee kyllä mietittyä aika ajoin (valitettavasti myös silloin, kun täytyy keskiyöllä käydä vessassa ja pelkää, että sieltä vessanpeilistä tuijottaa jokin muu kuin sinä) ja vieläkin välillä pohdittua sitä ymmärsinkö elokuvan oikein, mutta että viihteen vuoksi katsoisin sen uudelleen?! Ei kiitos. Samaan kategoriaan uppoo minulla ainakin Kuudes aisti ja Kaunis mieli.

Olen jotenkin kuitenkin innostunut siitä kuinka paljon hyviä elokuvia on tullut viime aikoina ja kuinka hyviä tarjouksia ja erilaisia ideoita paikallinen elokuvateatteri on alkanut tarjota klubi-iltoineen ja ylläerielokuvineen. Jotenkin mielelläänkin pistää rahaa enemmän siihen sen sijaan, että tihrustaisi läppärin ruudulta samaisia elokuvia ja näiden ajatusten jälkeen mitä todennäköisimmin jonotan perjantaina jossakin uudessa paikassa.

Olisikohan siellä mahdollisuus parempiin leffaeväisiinkin?!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Maailmankaikkeuden kosto

ilmeisesti tasapainon vuoksi.

ÄLLÖVAROITUS ALKAA

Minulla on aina ollut helpot menkat. Ne alkoivat toisaalta kyllä todella aikaisin (olin 10 tai jopa alle), mutta ne eivät kestoltaan tai kivuiltaan ole koskaan olleet vaivalliset. Pääosin menkat kestivät n. kolme päivää eivätkä vaivanneet kivun kannalta mitenkään. Mitään sivuoireita ei myöskään ollut ennen, aikana tai jälkeen - kunnes vuosi sitten tämä maapallon tasoituserä alkoi.

Nykyään noin kolmea päivää ennen alkaa ensimmäinen kipuerä; vatsaa viiltää, olo on oksettava ja ensimmäisen aallon "syön kaiken mitä löytyy ja sen jälkeen viiltelen ranteet auki"-olo nostaa päätänsä.

Tästä jatketaan aamujen "en halua nousta ylös enkä varsinkaan mennä töihin tämän unettoman yön jälkeen"-angstin kautta huimauksen ja pahimmassa tapauksessa asentohuimauksen kautta pääkipuun tai migreeniin. Mukaan jossakin vaiheessa liittyy hiivamainen kutina muiden hiivan oireiden ollessa kuitenkin onneksi poissa. Sen jälkeen ehkä päästään jopa siihen vaiheeseen, että alan vuotaa kuin seula. Vuotamista jatkuu lähes kaikkien yllä olevien kipujen kera viidestä päivästä viikkoon, jonka jälkeen onneksi saa taas x-määrän päiviä verran olla ihan terve.

Vaihtaisin silti nämä koska tahansa niihin seuraavan vaiheen kuumiin aaltoihin. Kun niitä lapsiakaan ei koskaan ole tulossa, niin mitäpä näillä menkoillakaan enää?!

ÄLLÖVAROITUS PÄÄTTYY

maanantai 3. lokakuuta 2011

Monday


Maanantain, ja siten ainoan vapaaillan, kunniaksi tulin suoraan kotiin, vaihdoin suoraan yöpaitaan, hain peiton ja siirryin sohvalle. Töissä mm. haaveilin syyslomasta niin paljon, että hain sen koko viikon itselleni palkattomaksi vapaaksi. Sen alotusta lähden suorittamaan Tampereelle, jonne onkin jo sovittu tapaamisia. Kotiinpaluun jälkeen nukun kaksi päivää ja sitten ehkä yritän asennoitua taas positiivisemmin elämään.

Mutta sinne asti siis murjotan ja elän unettoman ja päiväunikyvyttömän arkea...