Olen viimeisen parin kuukauden ajan ehkä uskotellutkin itselleni, että minusta sittenkin voisi olla parisuhteeseen. Kyseisen pohdinnan laittoi liikkeelle eräs entinen ihastukseni, joka otti pitkän tauon jälkeen yhteyttä ja jotenkin itse lähdin siihen heti tunteella peliin. Olen kuitenkin pitkin tätä aikaa miettinyt, että "ei voi
helvetti olla näin vaikeaa jo ihan näin alussa" ja, että "kaikkea ei voi selittää sillä, että toinen on antisosiaalinen". Ja ehkäpä näiden ajatusten olisi pitänyt kertoa jo siinä vaiheessa jotakin?!
Nyt on kissa nostettu molemmin puolin pöydälle ja hänen puoleltaan todettu ettei tästä tule mitään. Ehkä Oikeissa Parisuhteissa on niitä hyviä puolia niin paljon, että kaikki loppujen lopuksi kannattaa, mutta siitä huolimatta, että olen pitänyt kyseistä ihmistä omana sielunkumppaninani - olen nyt jokseenkin helpottunut. Voin myöntää sataprosenttisesti etten ole pitänyt siitä ihmisestä, joka minusta tuli aina, kun joko odotin hänen yhteydenottoaan tai, kun mietin jotakin mitä oltiin tehty. Nämä viimeaikaiset asiat on niin selkeästi nähtävissä täällä bloginkin puolella: on ollut hiljaista, kun en ole saanut itsestäni mitään muuta irti kuin musiikinkuuntelua ja sohvalla löhöilyä. Edelleen, ehkä Oikeilla Ihmisillä ja Oikeissa Suhteissa kommunikaatio ja oleminen sujuu niin luonnollisesti ja jännityksettömästi (?) ettei tule tällaisia inhon tunteita itseään kohtaan, mutta tältä pohjalta silti jotenkin - olen nyt tilanteeseen tyytyväinen. Myönnettäköön tosin, että tämä tulos vaati muutamien päivien itkua, stressiä ja epätoivonhetkiä. Siitä huolimatta olen ehkä silti jollakin hämärällä tavalla tyytyväinen, että voin kääriä tämän miehen ja kaiken häneen liittyvän kuplamuoviin ja lähettää kyseisen pahvilaatikon jonnekin muistojen ullakolle.
Ja sille minulle, joka sen sekunnin sadasosaisen mietti, että voisi lähettää Suoli24:lle deitti-ilmoituksen - pidä vaihtoehto ihmeessä mielessä, mutta tällä hetkellä ala taas elää sellaisena kuin todella olet!