
En tiedä mikä satunnainen mielenhärö eilen vakuutteli itseäni, että parisen viikon liikuntatauon voi katkaista Bodycombatilla. Voi sinällään, totta kai, mutta onko se viisasta?!
En ole koskaan oikein ymmärtänyt lausetta, jossa kädet tai jalat on ihan spagettia, mutta eilen ne sitä molemmat olivat. Varsinkin kädet. Uusi ohjelma piti sisällään paljon lyöntejä nenään, leukaan ja poskelle ja olin ihan hämilläni siitä kuinka en lähes mitään jaksanut tehdä enkä ainakaan täysillä. Osasyynä pidän sitä, että vuorokausirytmini on lomailun jälkeen kiepsahtanut aivan päälaelleen. Tällä viikolla on ollut normaalia se, että menen nukkumaan aamuneljältä tai -viideltä ja herään yhden, kahden tai kolmen aikaan. Jotenkin sillä tapaa menettää normaalin ruokailurytminkin, koska tuntuu typerältä alkaa kokkailemaan sitten, kun on nälkä - eli siinä yhdeksän tai kymmenen aikaan illalla. Tuo kombona tuottaa kuitenkin vetämättömän olon ja vaikka liikuntasuoritusta ennen tankkasin, ei se selkeästi ollut tarpeeksi.
Tämän viikon eläminen on herättänyt kyllä itseäni hienosti siinä, että voin jatkaa keskinkertaista elämääni elämäni loppuun asti - jos haluaisin. Mutta haluanko?! En. Joten se muutos on minussa ja teoissa, ei vain ajatuksissa. Huomenna käännän unirytmin, siivoan ja hoidan lainahauvaa ja viikonlopusta eteenpäin pakotan itseäni tekemään niitä asioita mistä olen tässä koko ajan viime aikoina haaveillut.




