keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kaikki ok työmaalla

Lähetin aamulla esimiehelleni viestin, että eilispäivän keskusteluiden pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että sopimustani on turha jatkaa. Se taisi herättää hieman tai ajaa ehkä pieneen paniikkiin niin esimiestäni kuin esimiehen esimiestä, koska minut pyydettiin uudestaan keskustelemaan asioista. Sanoin ihan suoraan, että muista asioista voin tietyn varauksin joustaa, mutta opintovapaaoikeudestani pidän kiinni ja jos on niin, että se ei järjesty, niin he saavat löytää tilalleni jonkun toisen tyypin - ja yhtäkkiä ei ollutkaan mitään ongelmaa opintovapaani suhteen.

Eli eilispäivän "se ei nyt meidän mielestä onnistu mitenkään" oli muutamassa tunnissa muuttunut "kyllä se järjestyy ja me ollaan tosi innoissaan siitä, että haluat panostaa sun opintoihin noin paljon". Ööö?!

Noh, voittajan on helppo hymyillä varsinkin, kun saan tämän lisäksi myös palkankorotuksen ;)

tiistai 22. marraskuuta 2011

Pessimistikin pettyy

Kävi siis aika pitkälti niin kuin oletinkin ja itse asiassa vielä pahemmin. En siis tule todennäköisesti saamaan opintovapaata, koska ”se olisi epäreilua sille, joka sijaistaa työkaveriasi”. Tämän lisäksi saan tehdä työtäni yksin ajalla maaliskuu-elokuu. Eikö olekin kiva vaihtokauppa?! Ei opintovapaata, mutta palkinnoksi keväälle kahden ihmisen työt.

Niin ja siitä huolimatta ettei meidän palveluita käytetty viime vuonna kesäkuussa ollenkaan, vaikka siihen oli päivittäinen mahdollisuus, pitää sama mahdollisuus tänäkin vuonna heille antaa. Ja kuka senkin asian hoitaa?! No kukapa muu.

Määräaikaista tällaista sopimusta en edes allekirjoittaisi, mutta ehkä siinä vakituisessa on se hyvä puoli, että irtisanoutumisaika on suhteellisen lyhyt. Harkitsen nimittäin erittäin vakavissani sen käyttöä esimerkiksi ensi vuoden maaliskuun tienoilla. Miettikää sitten perkele siinä miten työnne järjestätte, kun se, jonka niskaan ajattelitte kaiken kipata liukeneekin sieltä alta. Omissa yhden hengen töissänikin on jo riittävästi ja niitäkin täytyy välillä karsia, kun ei kaikkea ehdi. Täällä on käytännöllisesti mahdotonta hoitaa kahden ihmisen töitä lyhyitä muutaman päivän sairauslomia lukuunottamatta ja olimme työkaverin kanssa siinä käsityksessä, että jos jokin on mennyt esimiehellemme perille niin juuri se!

Mutta ei.  Olen puulla päähän lyöty. Ja surullinen.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Intialaista hierontaa


Kävin tänään liikkumisen sijaan intialaisessa rentoutushieronnassa. Luulin siis meneväni samantyyliseen päähierontaan kuin mitä saa pienissä erissä kampaajalla käydessä, mutta luulinpa väärin; kyllähän sitä toki päätäkin siinä hierottiin, mutta illan päätähtenä oli kasvot ja korvat.

Jokaiseen yllä olevista alueista tungettiin olkapäitä ja alaselkää myöten öljyä ja sitä hierottiin erityisesti erilaisten akupunktiopisteiden päältä. Ensin istuin tuolilla ja nojailin hierojan mahaan (!) ja sitten suurimman osan ajasta makasin vällyjen alla vain pääkropan alueen ollessa hierottavana.

Olin olettanut, että saan istua vaatteet päällä jossakin tuolissa koko ajan, mutta ei. Ja jos olisin tiennyt tämän, en olisi valinnut tätä "lajia" todennäköisesti ollenkaan. En vaan jotenkin viihdy hieronnoissa ollenkaan ja kuvastaa kai se jotakin, että ensimmäisen kymmenminuuttisen ajan mitä istuin sillä tuolilla, päässä kelautui vaan jatkuvalla repeatilla "vittuvittuvittuvittuvittu".

En tiedä onko se sitten jotakin kosketuskammoa vai mitä, mutta en vaan tykkää. En siis silti, vaikka hierominen ei ollut mitään runnomista vaan enemmän sellaista hipsuttelua. Olen nyt tuolla samaisessa paikassa kokeillut kasvohoidon (en tykännyt), yläselkähieronnan (en tykännyt), jonkun afrikkalaisen tehomikäliehoidon (en tykännyt) ja nyt tämän (en tykännyt).

Ehkä opin nyt tästä nyt pikku hiljaa jotakin ja vaihdan nämä huuhaa-kokeilut koskemaan jotakin aivan muuta. Ehkä manikyyri voisi olla mun juttu.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Viikon verran liikuntaa


Kävin pitkästä aikaa ihan vaan salilla. Ehkä johtuen siitä, että edellisestä kerrasta oli kulunut niin pitkä aika, oli käynti jotenkin erittäin tahmeaa. Tahmeus saattoi johtua myös siitä etten ollut suunnitellut käyntiä mitenkään tarkemmin vaan haahuilin jotenkin päämäärättömästi vain laitteesta toiseen. Sain kuitenkin ajallisesti noin tunnin verran siellä salilla jotakin tehtyä ja sama olisi tarkoitus toistaa perjantaina. Alunperin oli tarkoitus mennä perjantaina uudelleen siihen FysioBodyyn, mutta kaverin sairastuessa en siihen yksinkään halua nyt kuitenkaan mennä.

Tänään olisi ollut myös rakkauspakkauslajipäivä, mutta olen jotenkin todennäköisesti niissä potkuissa venäyttänyt tai muuten juuri siellä loukannut jalkaa lonkan seudulta enkä uskalla nyt hetkeen sitä harrastaa, kun välillä istuminen, makaaminen tai kävelykin sattuu ja jotkut illat vaativat osakseen särkylääkkeitä sen takia. Harmittaa kyllä, todella, koska verrattuna esimerkiksi tämän päivän saliin ei ilmassa ollut yhtään intoa tai energiaa, niin kuin aina kyllä Bodycombatia harrastaessa!

Se FysioBody on muuten sellainen huomattavasti rauhallisempi jumppa, minkä liikkeillä yritetään ensisijaisesti parantaa esimerkiksi selän liikkuvuutta. Osin voisi keppijumpaksikin kutsua, koska sellaisen kanssa siinä heilutaan myös paljon. Yllättävää kyllä, tämän tunnin jälkeisinä seuraavina päivinä oli vatsalihakset kipeämmät kuin koskaan minkään muun tunnin jälkeen. Vaikka siis ei oikeastaan edes tehty vatsaliikkeitä. Ja tämä koski myös huomattavasti fitimmässä kunnossa olevaa salikaveriakin.

FysioBodyä veti se sama minihitler kuin BodyViveä, mutta ehkä juuri lajityypistä riippuen hän ei tässä ollut niin päällekäyvä. Tässä kun oli kuitenkin tarkoitus tehdä liikkeet omassa tahdissa ja siten ettei missään nimessä revi yhtään mitään - ei siihen oikein huudot tai karjumiset kuulu. Tästä huolimatta kyseinen vetäjä ei silti nouse suosikkeihin ja yritän todennäköisesti välttää hänen tuntejaan aina mahdollisuuksien mukaan.

Toisaalta haluaisin mennä huomennakin salille, mutta siten aikataulusta tulisi liian kiireellinen. Olen menossa salikaverin luokse Oriflame-kutsuille ja siellä vierähtää todennäköisesti se koko ilta, varsinkin, kun hän asuu ihan toisella paikkakunnallakin. Kyseinen meikkimerkki on vielä itselleni ihan tuntematon, mutta toivoisin löytäväni sieltä joitakin halpoja kynsiin liittyviä juttuja. Eihän ne eilen laskemani 32 kynsilakkaa nyt riitä mitenkään! ;)

tiistai 15. marraskuuta 2011

Työ, työ

Kuulin välikäsien kautta, että työsuhteeni tullaan vakinaistamaan vuoden vaihteessa, mutta koska kuulemani on kuitenkin yhä välikäsien kautta kuultua, en uskalla luottaa asiaan. Uskon sen sitten, kun näen sen kirjoitettuna paperille, vaikka todennäköisesti kuulen sen itsekin ensi viikon kehityskeskustelussa.

Kyseisessä keskustelussa aion ottaa esiin tämän lisäksi ainakin palkkauksen sekä opintovapaatoiveen. Hankalaksi jälkimmäisessä tekee ehkä se, että työkaverini tulee olemaan samaan aikaan äitiyslomalla kuin minä opintovapaalla - minä tosin lyhyemmän aikaa. Pelkään, että opintovapaa evätään sen takia, koska jo yhden sijaisen hankkiminen tällä kertaa tuntuu olevan kovin haasteellista. Silti se on ainut aika jolloin voisin olla opintovapaalla. Ja enhän sitä varmasti tiedäkään, että evättäisikö se suoraan.

Istuin eilen kalenterin kanssa työpöydän ääressä ja päätin suunnitella näitä asioita, koska pelkään, että jotenkin vain jumitan ja pyörittelen ajatuksina asioita oikeiden tekojen sijaan. Ajattelin, että voisin olla kesäkuun 2012 palkattomalla vapaalla, heinäkuun kesälomalla, elo- ja syyskuun töissä ja loka- tai marraskuussa lähtisin opintovapaalleni ja jatkaisin sitä aloituskuukaudesta riippuen tammi-, helmi- tai maaliskuuhun 2013 saakka. Ilmeisesti en voi saada aikuiskoulutustukea tältä ajalta, koska en ole ollut 8 vuotta työelämässä aloituspäivämäärään mennessä (jää vuodelta vajaaksi), mutta ei se haittaa. Enkä anna sen haitata. Tänä aikana suorittaisin kuitenkin ne viimeisimmät kurssit sekä kirjoittaisin sen sata sivuisen opinnäytetyön. Jotenkin tuntuu, että työn ohella tehtäväksi minusta ei ole ainakaan kirjoittamaan. Ja todennäköisesti joudun käymään koululla tuona syksynä viikottain, koska haluamiani suuntautumisvaihtoehtoja ei välttämättä järjestetä aikuispuolella ollenkaan :(

Tämän enempää en uskalla haaveilla. Pessimisti minussa uskoo, että toivettani ei kuulla.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Myötätuntoraskaana?!


Siitä huolimatta kuinka ahdistunut, masentunut, stressaantunut tai väsynyt olen koskaan aikaisemmin ollut, menkat ovat aina tulleet aivan täysin kellonlyömällä siitä hetkestä alkaen, kun ne minulla alkoivat. Nyt taidan olla myötätuntoraskaana kaikille niille ystävilleni, jotka ovat parasta aikaa oikeasti raskaana. Olen kuin ne pallittomien poikaystäväpupujen puolisot, jotka joka kerta reagoivat työkaverin raskauteen luonnon luomien keinojen avulla siitä huolimatta, että hedelmöitys on ollut mahdoton. Ollaan siis aikataulusta myöhässä ainakin kymmenen päivää.

Tästä tulikin mieleen se, mitä kuulin erään ystävän kuulleen. Kuulemma jokainen nainen haluaa lapsia. Jos näin ei ole ollaan väärässä parisuhteessa ja parisuhteen vaihto auttaa pääsemään tilanteeseen, jossa niitä lapsia halutaan. Jos ei seuraavassakaan suhteessa halua lapsia, on se puolisko edelleen väärä. Omalta kohdaltani olen sitäkin kuullut, että selitän haluani olla lapseton sillä ettei minulla ole puoliskoa ollenkaan. Ja jos siis sellainen olisi ja yhä haluaisin olla lapseton, olisi miekkonen väärä. Jännää tästä tekee mielestäni se, että niin monin eri keinoin halutaan selittää jonkun toisen mielipiteitä koskemaan paremmin omiaan. Ei voida hyväksyä sitä, että joku haluaa olla lapseton. Tai, kuin oikeastaan minä, lapseton ja parisuhteeton.

Niin kuin jo jossakin aikaisemmin olen sanonut ei tilanne ehkä ole ollut aina tämä, mutta nyt yhä vahventumassa määrin se on näin. Lapseton olen todennäköisesti aina halunnut olla, mutta ehkä parisuhteen olen joskus halunnutkin saada. En vain koe sitä, että minusta olisi siihen sen hankintaan. En osaisi käydä niitä miljoonia vääriä lävitse löytääkseni sen yhden oikean - varsinkaan, kun tilanne näin yksin on mielestäni ihan hyvä ja riittävä.Ja toisaalta, mahtuisiko tähän yhden hengen perheeseeni oikeasti enää kukaan?!

Mutta kai tähänkin voidaan keksiä jokin selittävä syy, joka muuttuessaan muuttaisi mielipiteenikin koko vallitsevaan asiaan. Varsinkin tuossa lapsettomuudessa kootaan hyväksyttävämmäksi se, että ollaan parisuhteessa ennen kuin tehdään tällaisia lausuntoja. Nythän olen lähinnä vain se säälittävä vanhapiika, joka yrittää puolustella eloaan tällaisten lauseiden kautta. Tämä ajatus siis poimittu viime aikoina hiukan etäisimmiltä työkavereilta erinäisistä kahvipöytäkeskusteluista. Jotenkin toivoisin ettei näistä asioista tarvitsisi töissä puhua, mutta kai se tietty ikä tuottaa tällaiset kysymykset jokaiselta samaan pöytään istuvalta. En ole kovin monelle kyllä kertonut omia mielipiteitään enkä edes halua, koska palaute on lähes aina yllä oleva jo silloin, kun ympäripyöreästi puhutaan jostakin itsekkäästä miniästä tai muusta tutusta, joka ei lapsia elämäänsä halua.

Huoh. Tarkoitus ei ollut tulla ollenkaan tänne avautumaan tästä. Ajatus oli tulla vasta parin tunnin päästä, kun on taas yksi uusi laji, fysiobody, kokeiltu. Mutta katsotaan jaksaako yhä sen jälkeen vai onko se vain samanlaista tuskaista höttöä kuin edellinen Bodyvive.

torstai 3. marraskuuta 2011

Vive la Body

Kaverin briiffaamana: "Se on sellaista rentoa ja rauhallista venyttelynomaista liikuntaa, jossa käytetään apuna kuminauhoja ja palloa."

JA PASKAT!

"BodyVive on helppo ja tehokas tunti, joka yhdistää sykettä nostavan kuntoilun, voimaharjoittelun ja venyttelyn mukaansa tempaavan musiikin tahdissa. Bodyvive on loistavaa treeniä pakaroille ja keskivartalolle. Tunti sopii kaikille, jotka haluavat rasvanpolttoa sekä parantaa lihaskuntoa. Tunnilla käytetään VIVE kuntopalloa ja kuminauhaa. Tunti ei sisällä hyppyjä!"

Toistanko?! JA PASKAT!


Kuvitelkaa tilanne: Olette olleet koko päivän erityisen nuutuneena ja veditte parin tunnin päikkärit ennen jumppaa. Olette tokkuraisena tulleet paikalle ja olette saaneet tunnista kaverin muodostaman briiffauksen. Luulette, että saatte hiukan heilutella käsiä ilmassa ja vieritellä palloa lattiaa pitkin avittamassa venytyksiä.

Rennon tunnelman varmistamiseksi saliin saapuu minihitler, joka kannustaa ihmisiä välttämään takariviä, koska "teidät pistän niin kyykkyyn tän tunnin aikana, ettette enää ikinä mene takariviin". Ensimmäinen biisi pärähtää soimaan ja ajattelette, että eihän tässä mitään; ensimmäisten biisien tarkoitus on aina nostattaa sykettä sen verran, että muiden biisien verran voidaan sitten rauhoittaa. Sykkeennostatus jatkuu kuitenkin toisen ja kolmannen ja neljännen biisin verran, jonka jälkeen hikeänne valuu paikoista, joita ette tienneet olevan olemassa.

Pallon kanssa tehdään kyykkyjä. Siis palloa puserretaan kämmenien väliin ja jaloilla kyykätään. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Pallon kanssa myös hypitään (miten niin ei sisällä hyppyjä?!) Kuminauhalla tehdään ensin erilaisia tasapainoharjoituksia. Todennäköisesti olette olleet edellisissä harjoituksissa niin huonoja, että ohjaaja jo tässä vaiheessa tajuaa tarpeen myös helpommille liikkeille. Ne helpoimmatkin liikkeet ovat teille kaikille kuitenkin liian vaativia.

Tasapainoharjoitusten jälkeen tehdään taas (!) erilaisia reisilihasliikkeitä. Jo leppoisaksi koettu minihitler huutaa: "tämä on se helpoin tapa tehdä tätä, jos teette tällä helpoimmalla tulen pitämään huolen, siitä, että joudutte tekemään paljon enemmän kuin muut. Jos teette keskitasolla ei sekään kelpaa. Tämä viimeinen tapa on ainoa oikea!" Viimeinen tapa antaa ohjaajan 150 senttiselle vartalolle kuminauhassa yhä joustoa, mutta omalle päälle 170 senttisellä kropalla on kuminauha venytettynä ääriasentoon jo perusasennossa. Tee siinä sitten vittu sillä hankalimmalla tavalla reisitoistoja.

Jos ette kuitenkaan ole tässä vaiheessa vielä kyrpiintyneitä tähän lajiin olette todennäköisesti viimeistään siinä, kun aletaan tehdä vatsoja ja selkiä. Vatsoja ja selkiä ei tokikaan tehdä niin kuin normaalit pulliaiset tekisivät. Minihitlereillä on tähän aivan omat ohjelmat. Ensin vähän punnerretaan, sitten tehdään vatsoja kuin jotkut pilateksen maailmanmestarit, siitä käännytään selkäliikkeiden pariin siten, että löydätte itsenne nojaamasta otsaa mattoon ja kiittävänne sitä luojaa johon uskotte tai ette usko, että ohjaaja on toisinpäin eikä näe sitä mitä teette.

Näiden kaiken jälkeen tehdään minuutin kestävät hätävenytykset, ja minihitler kiittää sanoin: "mä olen aina sanonut kaikille, että tässä kohtaa on kiva kuulla, että minihitler kiitos tästä tunnista, tämä oli todella sitä mitä tarvitsin".

JA PASKAT!

Jotta liikuntaviikko olisi yhtä ankea kuin tämä postaus, käytiin työkaverin kanssa eilen Bodyjam-tunnilla. Tuntia veti eri henkilö kuin muina kertoina. Kyseinen ohjaaja sekoili liikkeissä, veti niitä päin persettä ja oli aivan liian ilopirteä paskiainen. Salissa oli myös musiikki liian kovalla ja isot tuulettimet pyörittivät selkäpuolelle jääkylmää ilmaa. Saman ohjelman toistaminen tässä lajissa alkaa myös tympiä, joten joku uusi kiva ja koukuttava yhteinen liikuntamuoto pitäisi ensi viikon aikana löytää jottei tämä liikuntaharrastus jää vain yleiseen vitutukseen ja rahan menoon!