Kävin tänään entisellä työpaikallani kera Subin patonkien sekä Maraboun suklaakeksien. Näin siellä lähinnä sellaista henkilöä, joka sitä meikäläisen entistä työpistettä nykyään hoitaa. Huomasi kyllä taas ettei olla nähty hetkeen, kun puhetta riitti niin paljon, että ääni on jokseenkin käheä tällä hetkellä. Kävin moikkaamassa myös entistä esimiestäni, mutta olipa se jotenkin kireä tai muuten vain kärttyisellä tuulella.
Oli kuitenkin ensimmäinen niin lämmin kesäpäivä, että istuskelimme puistonpenkillä ilman takkeja. Olisi saanut lahkeitakin kääriä jos lahkeet olisivat olleet siihen hommaan tarpeeksi leveät. Kuulin juoruna mm. sen, että Italiareissun matkatoverini toivoisi minun kuulemma palaavan tuonne työpaikalle. On kuulemma ikävä! Tulinkin siihen tulokseen, että ajan on varmaan pakko kullata kyllä niitä muistoja. Ei meillä nyt sinällään välit menneet sen matkan seurauksena, mutta ärtymystä oli kyllä havaittavissa sen aikana ja jälkeen. Ja varmasti puolin ja toisin eikä vain siten, että se ärsyyntynyt olisi ollut vain minä. Näin häntäkin tämän käyntini aikana ohimennen ja lupauduin laittamaan hänelle sitten sähköpostia Amerikka-reissun jälkeen. Tavallaan hieman kummallista, mutta menköön.
Ja olihan se ihan semisti suloista kuulla, että joku kaipaa minua noin paljon takaisin sinne.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti