maanantai 24. lokakuuta 2011

Pää räjähtää


Minua vaivaa työmasennus. Jotenkin tuntuu, että paatokseni tästä aiheesta ei ole reilua, koska työpaikkani on mitä mahtavin. Silti se vain jotenkin päivä päivältä tökkii yhä enemmän enkä tiedä mitenkä muuttaisin tilanteen siihen ettei niin olisi.

Katselin tänään mitä maailmalla olisi tarjottavana ja suojelupoliisilla oli kyllä mielenkiintoinen työpaikka haettavana määräaikaisena minun koulutukselleni. Idea kieltämättä kutkuttaa, mutta en haluaisi tässä kohtaa vaihtaa kivaa työpaikkaa toiseen mahdolliseen kivaan. Varsinkaan, kun se ei nyt tässä ole se idea eikä taka-ajatus. Idea ja toive olisi vaihtaa kiva työpaikka ajaltaan ennalta määrättyyn päämäärättömään lusmuiluun ja itsensä toteutukseen eikä se toteudu työpaikan vaihdolla varsinkaan juuri tulevan kesän kohdalla. Jos minulla ei olisi tulevalle kesälle kaikkea kivaa suunnitteilla, saattaisi olla, että ottaisin erittäin tosissani tuon suojelupoliisin. Mutta mahdollisessa uudessa työpaikassa ei todennäköisesti kadota kahdeksi kuukaudeksi kesällä omalle lomalle. Enkä halua vaihtaa sen ajan suunnitelmiani työhön.

Tiedän, että on ihan normaalia kasvaa aikuiseksi, mutta minusta tuntuu etten kuulu minnekään niistä mahdollisista lokeroista mitä aikuisuus meille tarjoaa. Ei sillä, että haluaisin olla se bilettävä opiskelijakaan (enhän edes ole ollut sitä vuosiin!), mutta en pidä jotenkin tästäkään suunnasta mihin elämä minua nyt vie. Jotenkin en kuitenkaan osaa tehdä ratkaisujakaan suuntaan enkä toiseen ja lähinnä minua vituttaa tämä oma jatkuva asian jankkaaminenkin.

Pitäisi tehdä jo jotakin eikä vain ajatella, mutta se nyt ei vain ole niin yksinkertaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti